9. elokuuta 2015

Hillotellaan!

Luonnon antimet ovat taas parhaimmillaan ja jopa ylitarjontaa alkaa olla. Lisäksi hellekelit alkavat tehdä tehtäväänsä ja nämä ihanat herkut pilaantuvat nopeasti. Siksi onkin oikea aika valmistaa hilloa! Sen kunniaksi aloitankin lyhyen hillosarjan ja blogiin ilmestynee neljä iki-ihanaa reseptiä.
Tämän postauksen ideana on kyseisen aiheen pohjustus, koska vaikka hillon keitto itsessään on helppoa, on muutamia asioita otettava huomioon, jotta hillo säilyisi mahdollisimman hyvänä.

1. Raaka-aineet
Raaka-aineiden tulee olla ensiluokkaisia ja puhtaita, koska yksikin pilaantunut tai likainen ainesosa voi pilata koko säilykkeen. Tietysti myös makuelämys voi hiukan kärsiä, jos hampaissa narskuu hiekka... Eli vaikka se hillotettavien aineiden perkaus ja puhdistus tuntuisi tyhmälle, kannattaa siihen panostaa!
Lisäksi hillosokerin valintaa on hyvä miettiä, vaikkei se hillon säilyvyyteen juurikaan vaikuta. Itse suosin Dansukkerin Hillo-marmeladisokeria, koska sillä saa tavallista hillosokeria kiinteämpää ja vähemmän makeaa hilloa.

2. Säilöntäastioiden puhtaus
Myös purkit, joihin hillo säilötään, täytyy olla steriilejä ja puhtaita. Kun tölkit ovat puhdistettu huolellisesti, ne kääritään sanomalehteen ja kuumennetaan 100-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Kannet kiehautetaan. Näin hilloa pilaavien bakteerien määrä saadaan minimiin.

3. Purkkien täyttäminen ja säilytys
Kun hillo on valmista, säilötään se heti kuumennettuihin purkkeihin. Astiat tulee täyttää ääriään myöten, koska hillo menee hiukan kasaan jäähtyessään. Purkit on suljettava heti kuumina kuumennetuilla kansilla. Jos hilloa roiskuu purkin ulkopuolelle, pyyhitään purkit puhtaiksi.
Hiukan jäähdyttyään purkit nimikoidaan ja varastoidaan viileään ja pimeään. Nimietiketeissä olisi hyvä olla hillon nimen lisäksi ainakin valmistuspäivämäärä. Myös raaka-aineet voidaan merkitä.

Kun nämä muistaa, ei voi kuin onnistua! :) Kunnian avata hillosarjani saa kanelinen raparperihillo, näkemiin siis siihen asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!