10. toukokuuta 2015

Äidin limettijuustokakku

Ihan ensimmäiseksi ennen muita höpinöitä täytyy todeta: Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, niin vanhoille kuin nuorillekin!

Juustokakut ovat äitini suurinta herkkua ja toiveena tänä vuonna oli hänen lehdestä bongaamansa Keksihylly.fin Lime-valkosuklaakakku, jota muokkasin niin runsaalla kädellä, että kakut tuskin enää muistuttavat toisiaan. Tässä tulee siis minun versioni kyseisestä kakusta.
Koristeluun on tietysti miljoona erilaista vaihtoehtoa, mutta käytin viime viikolla porkkanakakkumuffineista ylijäänyttä voikreemiä. Voit korvata sen kermavaahdolla tai jättää kokonaan pois niin halutessasi.
Ainekset   Ø 24 cm:n irtopohjavuokaan
350 g Domino Orginal-keksejä
75 g voita
2 limettiä
8 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
1 prk (200 g) Valion maustettua rahkaa, valkosuklaa-lime
600 g Philadephian maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria

½ annosta voikreemiä tai 2 dl vispikermaa
limetti
Domino Orginal-keksejä

Murskaa keksit muovipussissa tai yleiskoneessa hiukan karkeaksi murskaksi. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka sivuun.
Raasta limeteistä kuori ja purista mehu. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kermavaahto melko kovaksi vaahdoksi ja laita kylmään odottamaan. Vatkaa rahka, maustamaton tuorejuusto, limetin kuoriraaste ja sokeri sähkövatkaimella sekaisin.
Kuumenna limetinmehu kiehuvaksi ja purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois, liuota kuumaan nesteeseen. Jäähdytä seosta hetki ja kaada se sitten ohuena nauha koko ajan sekoittaen rahka-tuorejuustoseokseen. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle, tasoita pinta ja nosta kylmään hyytymään vähintään 5 tunniksi, mieluiten yön yli.

Poista kakku irtopohjavuoasta ja aseta se tarjoilulautaselle. Murskaa muutama keksi ja asettele murska keoksi kakun keskelle. Leikkaa limetistä ohuita, 2-3 mm leveitä viipaleita. Leikkaa viipaileisiin lovi puoliväliin asti ja taita ne ruusukkeiksi, asettele keksimurun päälle. Pursota haluamanlaisesi reunapursotus voikreemillä tai kermavaahdolla.

Vinkki! Ota kaikki muut täytteen aineet huoneenlämpöön lukuunottamatta vispikermaa kakkua aloittaessasi. Näin estät mahdollisen liivatteen paakkuuntumisen. Myös liivatteen oikea lisäämistapa vaikuttaa tähän!

6 kommenttia

  1. Oooh miten hyvältä tuo kuulostaakaan! Rakastan juustokakkuja, joten tämä taitaa päästä joku kaunis kerta kokeiluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  2. Aivan mahtava blogi! Jään seurailemaan jospa löytyis joku kiva resepti mitä leipoisi :---)
    http://moveawaysanna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Onpas upeet koristelut! VAU

    http://merirosvoprinsessa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!