14. huhtikuuta 2015

Kun mustarastas laulaa

"Vahva kertomus kolmen yksinäisen keväästä ja kirjallisuuden voimasta.
Hiljaisuuteen eristäytynyt Elisabeth, antikvariaatistaan luopunut leskimies Otto ja nuori, herkkä sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa rapussa Etelä-Tukholmassa. He kaikki ovat ajautuneet elämässään merkityksettömyyden umpikujaan, mutta kevään edetessä valo tunkeutuu sisään.
Elias yrittää viedä hänelle erehdyksessä toimitetun paketin Elisabethille ja ihmettelee, kun uusi naapuri ei avaa ovea. Kirjojen kautta he kolme kuitenkin hiljalleen löytävät odottamattoman yhteyden, ensin toisiinsa ja lopulta myös itseensä. Heidän elämänkohtalonsa alkavat keriytyä auki ja solmiutua toisiinsa."

Linda Olssonin Kun mustarastan laulaa-kirja on yksi koskettavimmista ja lempeimmistä kirjoja, joita
olen lukenut. Teos toimii oikeana tehobuustina aivokeskuksissa, kuten seuraavasta katkelmasta, joka on kirjan sivulta 92, voi päätellä: "'Sen lukeminen on saanut minut ajattelemaan...' Hän jätti lauseen kesken. 'Niinhän hyvät kirjat tekevät mielestäni', Otto sanoi. 'Pistävät ajatukset liikkeelle. Saavat ihmiset pohtimaan elämäänsä. Niin hyvää kuin pahaa. Mutta hyvistä kirjoista saa sekä lohtua että viisautta.'" Tämän paremmin tätä ei mielestäni voi sanoa, ja tämä katkelma onkin mielestäni koko kirjan perusajatus tiivistettynä.
Olssonin kerronta on kaunista ja se soljuu hyvällä temmolla eteenpäin. Myös tarkasteltavan ajanjakson lyhyys korostaa kirjan sanomaa omalla tavallaan.
Kun mustarastas laulaa kuuluu niihin kirjoihin, jotka täytyy ahmia sillä sekunnilla loppuun, kun kirjan on aloittanut. Ja asiaan luonnollisesti kuuluu tietynlainen haikeus ja aivojen ylikierroksilla käyminen kirjan loputtua. Olen vieläkin, pari päivää kirjan luettuani, hämilläni. Varsinkin kirjan lopettava luku sai minut hämilleni. Mutta ehkä se onkin se tarkoitus?
Lempihahmokseni nousee ehdottomasti Elias. Voin nähdä hänet elävästi edessäni ja häneen minun oli kaikkein helpoin samaistua. Myös kirjan kaksi muuta henkilöä, Otto ja Elisabeth, ovat kiinnostavia, mutta vielä enemmän olisin halunnut tietää Eliaksesta, jonka osuus kirjassa jäi kahta muuta vähäisemmäksi. Siitä täytyy valitettavasti hiukan rokottaa. Lisäansiota kirja kuitenkin saa ajankohtaisuudestaan ja erilaisuudestaan. Olssonin lähestymistapa tähän aiheeseen on minulle vielä uniikkia.

♥♥♥♥ - neljä viidestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!