27. helmikuuta 2015

Punnitse & Säästä

Hiihtoloman viimeisen päivän kunniaksi olin hiukan shoppailemassa, ja suunnakseni otinkin lähimmän kauppakeskuksen ja Punnitse & Säästä-myymälän. Olen monesti liikkeen ohi kulkiessani ihastellut myymälää ja sen valikoimaa ja nyt sopivan hetken tullen päätin mennä näyteikkunaa pidemmälle. Ja ulos tullessani lompakkoni oli paljon kevyempi :D Ihastuin siis niin ikihyviksi kyseiseen myymälään, että halusin kirjoittaa siitä myös teille. Ja voitte olla varmoja, että poikkean siellä myös uudelleen.
© punnitse.fi
Ensimmäinen Punnitse & Säästä-myymälä avattiin vuonna 1995 Tampereelle ja nyt myymälöitä on ympäri Suomen yli 70, muun muassa Espoossa, Heinolassa, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Porissa ja Seinäjoella.
   Punnitse & Säästä-liikkeiden ideana on se, että asiakas saa itse ottaa haluamaansa tuotetta niin paljon kuin haluaa eli tuotteet ovat myynnissä irtotavarana. Näin säästetään pakkausmateriaaleissa. Luonnon lisäksi myös kukkaro kiittää. Toki myymälöissä on myös valmiiksi pakattuja tuotteita.
   Punnitse & Säästä-myymälöiden valikoima on laaja, aina teestä ja kahvista suklaisiin, mysleihin, pähkinöihin ja siemeniin sekä mausteisiin. Monet tuotteista ovat luomua ja Reilun kaupan tuottamia. Myös erikoisruokavaliot on otettu huomioon ja liikkeet tarjoavatkin paljon esimerkiksi gluteenittomia, maidottomia ja sokeroimattomia tuotteita. Myös erikoisempia tuotteita on tarjolla. Lisää voit lukea täältä.
   Voin jokaiselle suositella lämmöllä Punnitse & Säästä-myymälöitä!
© zeppelin.so

2 kommenttia

  1. Mäkin oon tykänny näistä kaupoista. Kiva kun oikeasti saa ottaa jokaista pähkinää tms. vaikka vaan sen yhden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Lisäksi tuotteiden eettinen kasvattaminen ja luonnonmukaisuus myös pakkausmateriaaleissa on suurta plussaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!