17. elokuuta 2014

Täydellinen

Sara Shepard, Valehtelevat viettelijät 3

"Hän tiesi liikaa. - A
Roosewoodissa, missä ilma tuoksuu Chanel vitoselta, mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Valehtelevat viettelijät tekevät kaikkensa, jotta A pysyisi hiljaa, mutta salaisuudet ovat rumia ja vaikeita piilottaa.
Arian perhe on hajoamassa. Hanna yrittää tehdä Monan synttäreistä koko Roosewoodin historian upeimmat. Emily tuntee olonsa outolinnuksi, ja ainoa ihminen, joka hyväksyy hänet, saattaa kääntää kaikki häntä vastaan. Entä Spencer? Hän on krooninen poikaystävänvarastaja mutta ei ole koskaan ollut pettäjä - ennen kuin nyt."

Olen täysin hullaantunut tähän sarjaan, jos se ei vielä ole kaikille tullut selväksi. Tarina on koukuttavan mukaansatempaava, ei voi muuta sanoa.
Juonenkäänteet ovat hätkähdyttävän nopeita ja arvaamattomia, myös henkilöt ovat mielenkiintoisia. Vaikka Shepard kiitoksissaan sanookin kirjan olleen vaikein siihen astisista, on hänen työnsä ja siihen nähty vaiva ollut todellakin sen arvoista. Mielestäni kirja on paras niistä, jotka olen lukenut ja olen vasta kolmannessa kirjassa.
Muutaman kirjoitusvirheen huomasin, mutta muuten teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Myös kuvailua on runsaammin kuin edellisissä osissa, mistä pidän. Shepard jatkaa myös loistavaa lukujen jäsentelyään.
Täydellinen ansaitsee täydet viisi tähteä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!