16. elokuuta 2014

Outolintu

Veronica Roth, Divergent-trilogia, osa 1

Tätä kirjaa on ylistetty suuresti, mutta myös moitteen sanoja on tullut ja jotkut ovat verranneet Outolintua Nälkäpeliin. Myös kirjasta tehty elokuva on jakanut katsojien mielipiteet.

"Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaa, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta. Minä en ole enää varma, että selviän hengissä.
Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan."

Minä taidan kuulua enemmän niihin, jotka eivät pidä Outolinnusta kuin niihin, jotka pitävät. Kirja ei herättänyt minussa juuri mitään tunteita. Se on melko lailla keskinkertainen, ei huono, muttei hyväkään.
Outolintu ei oikeastaan missään vaiheessa saanut minua kunnolla otteeseensa ja temmannut minua mukaansa. Juoni ei juurikaan säväytä minua ja loppuratkaisu on melko helposti arvattavissa.
Kerronta on ihan hyvää, mutta kuvailua saisi olla enemmän, vaikka jotkin asiat (kuten osa tunteista) on osattu ilmaista hyvin. Kirjoitusvirheitä on melko paljon ja teksti on usein vaikeaselkoista.
Kirjan ajatus ihmisessä asuvasta pahuudesta ja ympärillä olevien ihmisten vaikutus meihin kuitenkin kiehtoo minua ja Roth on mielestäni osannut tuoda ajatuksen hyvien esiin päähenkilön kautta.
Outolinnulle annan tähtiä kaksi viidestä.

2 kommenttia

  1. Todella ihana blogi sulla, plussaa ehdottomasti kirjapostauksista!
    Taidan jäädä seuraa blogiasi (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!